Osa 2. Ehkä näin on parempi
Minä istuin kirjoituspöytäni äärellä ja katsoin, kun sinä pakkasit laukkujasi.
Samalla minä mietin niitä entisiä hyviä aikoja. Miten tämä meni näin?
Siitä on jo monta vuotta, kun sinä muutit luokseni asumaan, mutta nyt sinä jo pakkaat laukkujasi ja lähdet pois minun luotani.
Kun sinä olit saanut laukkusi pakattua, sinä tulit minun luokseni ja pörrötit minun kauniita, vaaleita hiuksiani.
"Mene jo, ei tästä tule enää mitään"- minä huusin.
Sitten sinä lähdit ovesta ulos.
Minä katsoin ikkunasta kun sinä menit taksiin ja vilkutit minulle vielä viimeisen kerran.
Vielä tunnin päästä minä istuin edelleen ikkunalaudalla ja katselin ulos. Painoin pääni ikkunaa vasten ja itkin.
Sisimmässäni toivoin, että tulisit vielä takas, mutta ehkä näin on parempi.
Minä en halua enää joutua kärsimään sinun takiasi.
Ei enää rikottuja lupauksia, ei enää pelkoa, ei enää kyyneliä.
Näin on parempi, Vaikka minuun sattuu, minä en välitä. Minä tiesin, että näin on parempi.
Vaikka minun sydämeni vuotaa verta, kyyneliä, minä en välitä.
Jatkuu osassa 3/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti