Kirjoitus

           Rikottuja unelmia
             Lupauksia petettyjä
                Pirullisia valheita




Tiedättekö miltä tuntuu tuntee samaanaikaan surua, vihaa ja katkeruutta?
Surua siitä kun ei saanutkaa jostain ihmisestä kaveria, vaikka niin toivoi.
Vihaa  siitä kun joku paljastui valehtelijaksi.
Ja katkeruutta siitä kun joku teki niinkuin teki.
Loputtomia kysymyksiä; miksi se teke niin, mikä mussa on vikana.. nuita kysymyksiä vois jatkaa loputtomiin, kysymyksiä kysymysten perään, muttei yhtäkään vastausta koskaan.

Mä muistan vieläkin sen kirjeen, ei, mä en todellakaan olo unohtanut sitä. 
En sitä kirjettä, joka oli vain pirullista valhetta ja jolla sä satutit mua.
Vaikka siitä on jo monta kuukautta, minä en siltikään ole unohtanut.
Miks sun piti  tehä mulle niin?
Muhun sattuu, mulla ei oo sanoi, mä en haluis sua vihata, mut silti mä jossai sisimmässäni tunnen suurta vihaa ja katkeruutta.
Mut ethän sä siitä välitä, ei sua kiinnosta miltä toisesta tuntuu.
Sä vain leikit mun tunteilla.
Mä vaa toivoin, et sä oppisit kohtelee muita eritavalla, kuin sä kohtelit mua.

Mä oon itkeny monet kerrat sun takiis ja valvonu monia öitä.  Mut sä et sitä huomaa, et tunne edes syyllisyyttä.
Syyllisyyttä siitä, mitä teit minulle.
Se kirottu kirje, ne pirulliset valheet.
Mun tekis mieli repii se kirottu kirje pieniks palasiks ja itkee niinkauan kunnes yksikää kyynel ei enää kastelis tyynyliinaani.

Mä olen itkeny yöt, mä oikeesti teen tunteiden käsittelys paljon töitä.
Mut sua ei kiinnosta.
Sä et piittaa mun tunteista.
Sä paskat välität siitä, miltä musta tuntuu.

Mä en haluu kuunnella enää yhtäkään sun  pirullista valhettas enkä kuulla enää yhtäkää turhaa selitystä.
Selitystä siitä, miksi sä teit niinkuin teit.
Mä en usko sua, en halua enää koskaa uskoo sun pirullisia valheitasi enkä sun turhia selityksiä.
Mua ei kiinnosta, mä en välitä.

Turhaan yrität pyytää anteeks.
Turhaan pyydät mua unohtaa.
Mä oon pahoillani, mut mä en pysty antaa anteeks.
Mä oon pahoillani, mut mä en pysty  unohtaa.

Toivottavasti sä oikeesti oppisit kohtelee muita eritavalla kuin sä kohtelit mua.
Mä en haluu et kukaa muu joutuis kärsii sun valheistas enää,
mä en haluu, et kukaa muu joutuis käsittelee tälläst
ja tuntemaa näi suurta katkeruutta.

Mä haluaisin puhuu täst jollekki, joka kuuntelis.
Mutta ku kukaa ei tunnu mua ymmärtävän.
Mä en jaksa ku aikuiset puolustelee sua,
eikä kukaa oo mun puolella koskaa.
Kukaa ei tunnu  piittaavan  mun tunteista.


Mä toivon, et jonain päivänä sä ymmärtäisit mitä teit mulle.
ja ymmärtäisit et se kirje satutti mua.
Pyytäisit anteeks, tulisit puhuu mulle, oisit pahoillasi tarkoittaen myös sitä.

Ehkä mä sit pystyisin unohtaa tän koko jutun ja jatkamaan viimein eteenpäin,
ettei mun tarttis enää itkee öisin itseäni uneen, ettei mun tarviis enää tuntee syyllisyyttä, eikä katkeruutta, ettei mun tarviis enää miettii niit tuhansia kysymyksiä mielessäni ja et mä viimein pystyisin antamaan anteeks.
Mä vaa toivon, et jonai päivän tää asia selviäis.
Mut siihen asti, mä voin vaa miettii niit tuhansia kysymyksiä, joita päässäni pyörii ja toivoo parast, et joskus tää asia selviäis.