Elämänkirja

Otteita kirjasta: "Olin silloin seitsemäntoista. Kun huusin kutsuhuutoja pellon reunassa, lehmät nousivat makaamasta ja lähtivät perääni. Minä olin tarpeellisuudestani hyvin tietoinen ja ylpeä. Me asuimme Matalan kylässä, itäisellä sydänmaalla, juuri siellä missä vaarat nousivat ympärille suu riksi muureiksi. Minulle ne muurit olivat turvalliset ja suojaisat."

"Kahdeksantoista savua nousi vaarojen välistä, näin ikkunastani kaikkien pellot ja talot. Pakkasiltoina katsoin alas laaksoon ja näin tupien valot. Ne sammuivat yksitellen. Minä valvoin viimeisenä. Matalan kylässä minä yritin lähestyä eläimen vaistoa ja onnistuinkin siinä. Minusta tuntui että kuuloni herkistyi koiran kuuloksi, silmäni herkistyivät pöllön silmiksi ja maankuoren tavoin ihoni tunsi säiden vaihtelut. "

"Tuli viimeinen kevät. Tuli outo ja nopea humaus ja kaikki pyyhittiin pois nopeasti.
- Ei täällä kukaan jaksa enää elää. Niin oli isä sanonut. - Pannaan kaikki lehmät teurasautoon! Niin oli äiti sanonut.

Tähän maahan minä olisin halunnut juurtua pysyvästi. Muut halusivat minulle suurempaa vaikka minä tiesin jo silloin että minulle olisi riittänyt pieni taivas."


Kopioitu: http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9513137406

"Minä rakastan luontoa ja valokuvaamista. Muistan kerran seisoneeni yöpaidassa pellolla ja sanonut olevani vehnä. Minä myös sanoin jääväni asumaan sinne, eikä siinä mennyt enää kovinkaan kauan, kun minut jo  kiidätettiin hiljaisten sairaalaan -niin vanhempani ovat sanoneet minulle."


"Minulle yritettiin selittää masennukseni syitä, mutten minä suostunut kuuntelemaan niitä. Minä tahdoin vain takaisin kotiini, vehkasuon Matalalle hoitamaan omaa lemmikkilehmääni, Addoa.
Mutta Addo oli viety teurastamoon ja isä ja äiti muuttaneet kaupunkiin."


"Aulassa istuessani eteeni käveli laiha poika ja kysyi: "mitä on?". "Hullu mikä hullu" -niin minä ajattelin nähdessäni ensimmäistä kertaa Zenin suljetulla osastolla.
Mutta tuota kysymystä minä aloin ajattelemaan siitä asti, kun Zeni kysyi minulta niin.
Hänet tuotiin tänne siksi, että hän oli kuvitellut olevansa pilvi ja itkenyt itsensä kuiviin."

"Osastolla ollessani mietin paljon Zenin kysymystä; "mitä on?" ja minä myös toivon etten koskaan lakkaisi kysymystä sitä itseltäni. Vaikka siihen kysymykseen ei ole olemassakaan oikeaa vastausta, niin minä olen tullut siihen tulokseen, että siihen kysymykseen voisi vastata esimerkiksi näin; Kaikkea on. On itseensä viillellyt poika, vaimonsa tappanut mies ja syöpään sairastunut kuusivuotias, on raiskattu kaksitoistavuotias ja myös elämä, jonka voi löytää ystäviensä avulla.

Kysyn itseltäni uuden kysymyksen; "kuka on?"  ja vastaan siihen itse: minä olen, sinä olet, jokainen on, terveet ja sairaat, nuoret ja vanhat, rikkaat ja köyhät, pankkiirit ja rosvot, äiti on, isä on, sisko on ja on myös ystävät, joita en tule ikinä unohtamaan. 

Huomenna minä lähden takaisin Matalaan, niin minulle on kerrottu ja olen myös hyväksynyt sen.
Minä lähden menneisyysmatkalle, niinkuin Liisa sitä nimitti.
Minä menen sinne yksin enkä  tiedä, miten tulen pärjäämään siellä.
Minä lähden jo huomenna, mutta haluan sanoa yhden asian: vaikka maailmani olisi väärinpäin, se on silti oikea. 
Kuten Jouni äsken sanoi: Jokaisen kuoren seinämässä on pienen pieni aukko, josta on mahdollisuus mennä sisään. 

Nyt me olemme neljän seinän sisällä, mutta valo, joka valaisee kohta tätä huonetta, tulee ulkoa luonnosta, siellä missä kaikki on tasapainossa, ellei ihminen sotke sitä"




HUOM! Linkin jälkeen olevat tekstit ovat pieni kooste kirjasta, jotka olen lukenut ja kirjoittanut sen tänne -muutellessa hieman sanamuotoja.